Tällä päivämäärällä (20.1.2010, onnea, Sebastian) jatkan kirjallista uraani pienoisen tauon jälkeen. Opinnäytetyöni kansittamisen jälkeen minulla oli pitkä viha-rakkaus-suhde tähän Aceriini. Iso O, opari, nilkkapallo, lopputyö - rakkaalla lapsella monta nimeä - oli työn ja tuskan takana. Syksyn pimeinä öinä oli kaikkea muuta kuin mukavaa tuijotella läppärin ruutua ja yrittää leikkiä pientä tutkijanalkua. Noina vähäunisina öinä janosin jo työelämään ja tienaamaan euroja tililleni. Työpaikka odotti uutta tekijäänsä lokakuusta tammikuuhun saakka - olipahan pitkiä kuukausia molemmille.

Joulukuisena perjantaina pukeuduin pikkumustaan ja kävin niiamassa itselleni ammatin. Valmistuin Kajaanin kuperkeikkakoulusta tutkintonimikkeellä liikunnanohjaaja (AMK). Se päivä olikin oikein mukava. Sain paljon kivoja lahjoja, joista mainittakoon Muumi-kannu, pistaasipähkinät, Tommy Hilfigerin kello ja yhdeksän käsipyyhettä. Kinuskikakku ja karjalanpiirakat maistuivat. Täti keitti kahvia monta pannullista. Äidin maljakkovarastot joutuivat koetukselle. Kotiolkkarissa oli helevetin kuuma, kun toistakymmentä vierasta istui kynttilänvalossa Arabiat hyppysissään. Illan päätteeksi karautimme Kajaaniin Linnankadulle, jossa sijaitsee eräs ravitsemuskeskus. Tanssimme hieman pöydillä, skoolasimme korkealle valmistumisen johdosta ja nautimme elämästä. (Tämä toteutettiin siis kaveriporukalla, sukulaiset jäivät katsomaan kymppiuutisia).

Valmistujaiskekkereiden jälkeinen viikonloppu oli touhua täynnä. Tyhjensin Lönnrotsgatanin asuntoni kahteentoista jätesäkkiin ja seitsemään pahvilaatikkoon. Tippa linssissä käärin Muumi-mukeja Kainariin ja katselin, kun muuttoapu roudi kiroillen sohvaa ja sänkyä Citroeniin.  Lady linen yläkerta oli hyvä paikka asua. Muuttokuorma vietiin kuuden tunnin automatkan päähän, ja osoitteeksi muuttui 99600 Sodankylä.

4. tammikuuta lähtien olen  virallisesti ollut leivänsyrjässä kiinni. Tällä hetkellä työnteko tuntuu vaihtoehdolta numero yksi. Opintotuella "kittuuttaminen" ja töiden tekeminen opiskelujen ohessa ovat toistaiseksi muisto vain. Sain valtiolta viran, vieläpä oman alan hommia mielenkiintoisessa työympäristössä. Oli unelma, että minulla oli mahdollisuus yhdistää armeija - ja liikuntahommat työkuvioihin. Se poisti monta kysymysmerkkiä elämästäni.

Jotta Lapin lumosta on naatiskeltu pian jo kolme viikkoa. Ensimmäisestä viikosta jäi mieleen silmäripsien jäätyminen viiden minuutin työmatkalla. Toinen viikko alkoi hämmentävällä nollakelillä ja suurella riemulla - voi pukea ainakin yhdet kalsarit vähemmän kuin viime viikolla! Kolmannella viikolla alan päästä juoneen mukaan ja työtehtäviin konkreettisesti kiinni. Ensimmäinen palkkanauhakin on saatu. Muonituskeskuksen kanelilla höystetty omenakiisseli ilahduttaa ja tuo mieleen vuodet 2005-2006. Saippuatelineen sisältö hymyilyttää sekin ja tuo mielikuvat mehtäleirin jälkeisestä ensimmäisestä käsienpesusta kraanavedellä.

Vaikka sosiaalinen elo on heittänyt pari volttia ja kuperkeikkaa sekä kokenut myös kuivausrummun pyörityksen, en valita. Ylihuomenna suuntaan vinkkelit kohti Kainuuta, kolmen päivän sosiaalilomalle Sotkamoon. Odotan villasukat vinkuen, että näen lähipiiriläisiä, pääsen makustelemaan äidin leivoksia ja ehkäpä myös kuluttamaan isän bensoja. Täällä oppii arvostamaan asioita, jotka ovat ennen olleet itsestäänselvyyksiä. Muutaman kerran on tullut kirosanojen sävyttämät kyyneleet, mutta muuten on mennytkin oikein mainiosti. Tämä on yksi vaihe elämässä, ja tästä vaiheesta tulee ottaa kaikki mahdollinen irti.

Asuminen on halapaa kuin saippua: maksan kaksiosta 330 €/kk, sis. valot, vesi, autolle lämmikettä, löylyt  ja pyykkikoneen pyöritys. Tienestejä jää, tai siis pitäisi jäädä, myös sukanvarteen. Pitäisikö aloittaa jo se paljon puhuttu eläkesäästäminen? Tällä hetkellä eläkeikä TJ 31 vuotta ja rapiat.

Täällä Essi F. ja Sodankylä.